Jesuittojen 1500-luvulla perustaman kylän paikalle syntyi kaupunki 1700-luvun alussa. Sata vuotta myöhemmin sen talous kukoisti kahvin viennin ansiosta ja 1800-loppupuolella São Pauloon tuli paljon siirtolaisia Italiasta, Japanista ja monista Euroopan ja Lähi-idän maista kuten Syyriasta ja Libanonista. 1900-luvun alkupuolella kahvibuumin hiivuttua kaupungin teollisuus kehittyi ja siirtolaisia tuli lisää, ja vuosisadan loppupuolella palvelualat voimistuivat.  Tähän tärkeään Etelä-Amerikan talouskeskukseen on tullut paljon ihmisiä myös Koillis-Brasiliasta. Se onkin kulttuurisesti yksi monimuotoisimmista kaupungeista. (lähde: wiki travel)

Tämä monimuotoisuus tarkoittaa sitä, että joukkoon tuntuu mahtuvan hyvin. Ulkonäön perusteella keskiverto suomalainen voisi olla brasilialainen, tosin yhteiskuntaluokasta se voisi antaa viitteitä. São Paulo 11 miljoonine ihmisineen ei kuitenkaan ole aivan ruma betoniviidakko, kauniita paikkoja on paljon. Kaikkea löytyy köyhyydestä upeisiin kauppakeskuksiin.

Kieli: TIM onkin TSHING!

Tarjoilija ei välttämättä ymmärrä "Cappuccino grande" vaan "grandzi". T taas ääntyy ainakin joskus tsh, ja kun m sanan lopussa on merkki ng-äännettä muistuttavasta nasaalista, puhelinliittymäfirman nimeä TIM suomalaisittain lausuttuna ihmiset eivät välttämättä ymmärrä ollenkaan. Pitää harjoitella tätä tshinnittelyä ja dzinnittelyä.

kirj.22.9.2015

Lauantaiaamuna klo 8, syyskuun 19., etukäteen tilatulla taksilla meheni Timo ja minä saavuimme jo (suomalaisittain) ruuhkaisen kaupungin läpi Gurarulhosin lentokentältä Rua dos Pinheirosille. Olin varannut airbnb:n kautta huoneen talosta, jonka edessä oli lehtikioski. Ulko-ovi oli rautaoven takana, kaltereiden välistä ylsi soittamaan asunnon summeria, jossa Renaton piti meitä odottaa. Renato on omistajan eli vuokranantajan mukaan 'perheen vanha ystävä, joka hoitaa vuokralaisten asioita', ja asuu samassa asunnossa omistajan työskennellessä muualla Brasiliassa. No, vastausta ei kuulunut, ja kioskin pitäjä, ehkä 30-vuotias mies, tuli auttamaan. Kun vastausta ei kuulunut, kioskinpitäjä aukasi portin ja ulko-oven, ja vieläpä raahasi 23-kiloisen matkalaukkuni talon kolmanteen kerrokseen, ilman hissiä. Mietin, että tässä on nyt sosiaaliset verkostot valjastettuna. Kioskinpitäjä ja minäkin ehdittiin jo soittaa omistajalle, mutta sitten Renato aukaisikin oven, herttainen vanhus joka ei puhu englantia kuten eivät useimmat ihmiset täällä. No, se on portugalin oppimisen kannalta hyvä asia. Yksityiskohtana mainittakoon, että Renatolla ei ole etuhampaita - mietin miksi ei ole edes tekohampaita. Palaan tähän myöhemmin.

Lisäksi asunnossa oli toinen omistajaperheen vanha ystävä, hieman englantia puhuva ehkä 50-vuotias nainen, joka oli tullut varta vasten opastamaan meitä alkuun asunnon kanssa, ja lähti sitten pois.

Huoneemme on iso ja mukava. Olohuone, keittiö ja pyykkitilana toimiva parveke ovat yhteisessä käytössä. Toisena vuokralaisena asunnossa on nuori japanilainen mies joka tekee töitä kiinalaiselle firmalle São Paulossa, ja aikoo olla Brasiliassa 'niin kauan kuin yritys haluaa'.

Ensimmäisenä päivänä lämpötila nousi +34 asteeseen joten alku oli kuumuuteen totuttelemista. Epätavallisen lämmin kevätsää! (kirj. 3.10.2015)

Eräs yliopiston professori kertoi käyvänsä aivan minun lähellä olevan metroaseman vieressä olevalla kampaajalla, ja kehui sen hyvää ammattitaitoa. Kävin siellä tänään, ja kuten olin varatessa sopinut, vein mukanani tukanvärjäysaineen jota käytän Suomessakin. Tämä on globalisaation hyöty, samoja tuotteita voi ostaa joka paikassa.

Kaikki kampaajalla työskentelevät olivat japanilaista alkuperää. (São Paulossa on suuri japanilaisten yhteisö, suurin Japanin ulkopuolella). Aluksi noin 50-vuotias nainen tottuneesti, taitavin ottein ja säästeliäästi teki, laittoi ja pesi väriaineen. Välillä herttainen paikan sihteeri tuli kokeilemaan kanssani alkeellista englantiaan. Pesun jälkeen kampaaja vaihtui. Uusi kampaaja leikkasi todella huolellisesti ja sellaisella työkalulla jota ennen en muista nähneeni: kampa jonka piikeissä on terät, leikataan jotenkin nihertämällä. Kuivausvaiheessa hän ei käyttänyt aluksi mitään kampausnestettä eikä vaahtoa, vaan kohotti tukkaa nyrkillä pusertelemalla ja jotenkin ohjaamalla tukankuivainta käsiteltävän kohdan ohi. Vasta loppuvaiheessa hän laittoi aivan pikkuisen kampausnesteeen tyyppistä suihkua. Viimeistely oli kuivalla vahalla, ja lopputulos on minusta oikein hyvä.

Maksuvaiheessa yllätys oli, ettei paikassa voinut maksaa ei Master -eikä Visakorteilla. Ei ole ennen täällä tapahtunut. Sihteeri kysyi, eikö minulla ole minkään kaupan maksukorttia. No ei vielä ole. Ja vielä suurempi yllätys oli, että sihteeri sanoi, ei mitään hätää, maksa myöhemmin, maanantaina ollaan kiinni mutta tule maksamaan vaikka tiistaina. Ja tämä luotto tuli niillä tiedoilla mitä heillä minusta oli: Nimi Laura, suomalainen, asuu tässä lähellä! Pankkitilitapaukseen verrattuna aika huikea ero. (3.10.2015).

Kiitos Rapelle terveisistä vieraskirjaan! Otan kyllä kuvia tästä asunnosta ja itsestänikin sitten kun toissaöiset  hyttysenpuremat kasvossa ovat parantuneet. Näin kävi, sääskiä ei tavallisesti ole mutta yhtenä yönä sitäkin enemmän. Pääsivät puremaan ainoaan ei-peitettyyn paikkaan eli kasvoihin. Ja tiedoksi että minulle tulee täkäläisten hyttysenpuremien seurauksena allergista kutinaa ja näppyjä. Se on täällä tavallista. No, nyt olen todella hyvin varustautunut ettei pitäisi toistua. Ostin mm. täällä käytettävän, pistorasiaan kytkettävän nestepullolaitteen josta sähkön avulla höyrystyy hyttysiä karkoittavaa (ei tappavaa) ainetta. (24.10.)

Asun siis Pinheirosin kaupunginosassa Pinheiros -eli Männikkökadulla vapaasti suomennettuna. Katu on sosiaalisesti vilkas: sen alkupäästä Avenida Reboucasilta tähän pisteeseen, ehkä noin 1,5 km matkalla, laskin että on 37 kuppilaa, baaria tai ravintolaa! Ja kun kadulla liikkuu paljon ihmisiä, on myös turvallista. Kampaaja josta kirjoitin yllä on myös tällä kadulla, samoin kuin metroasema. Viereisessä korttelissa on SmartFit-kuntokeskus jos on liian kuuma lenkkeillä ulkona. Erilaisia ruokakauppoja; tänään löysin aivan uuden luomuun suuntautuneen kaupan; tuorepastamyymälöitä, lelukauppoja, vaatekauppoja. Muutaman korttelin päässä Fradique Coutinho-kadulla on jopa elokuvateatteri.  (Täällä on muuten nyt filmifestivaali jonka yksi fokus on pohjoismaiset elokuvat, mm 13 suomalaista). (24.10).

Henrique Bernardelli: Tempo (Aika). 1925. Pinacoteca-museo, São Paulo.

Viikko sitten päätin käydä katsomassa filmifestivaaliin kuuluvan elokuvan, jonka nimi on otsikossa (portugaliksi Quanto tempo o tempo tem?). Se esitettiin naapurikadulla olevassa elokuvateatterissa. Kiinnosti, kuinka brasilialaisessa elokuvataiteessa puhutaan ajasta, kun aikakäsitys on täällä niin erilainen kuin Suomessa.

Ostin lipun ja menin istumaan ilmastoituun elokuvasaliin. Hetken kuluttua eteen tuli nainen, ilmeisesti ohjaaja, joka sanoi, että esitys myöhästyy puoli tuntia koska täytyy vaihtaa siihen toiset tekstit. Yleisö aktiivisesti vastasi, ilmeisesti vastusti, mutta nainen piti päänsä. Ajattelin että harmi, mutta istutaan nyt sitten tässä kun on mukava ilmastointikin. Vieressä oleva rouva jutteli ja vertaili julkista ja yksityistä terveydenhuoltojärjestelmää. Hän kehui yksityislääkäriään, joska kuulemma maksaa kauheasti.

45 minuutin kuluttua nuori mies tuli eteen ilmoittamaan, ettei tekstien vaihto nyt onnistukaan, ja että näytäntö perutaan. En ymmärtänyt kaikkea mutta käsittääkseni yleisö purnasi: viis teksteistä, miksei voida katsoa elokuvaa teksteistä huolimatta? Mies sanoi, että ohjaaja haluaa, että se on juuri tietyillä teksteillä, muu ei käy. Voisimme jäädä samoilla lipuilla katsomaan 15 minuutin kuluttua alkavaa toista elokuvaa, tai voisimme vaihtaa liput takaisin rahaksi.

Harmitti sen verran etten jäänyt katsomaan seuraavaa elokuvaa. Miksi piti odottaa turhaan 45 minuuttia? Jälkeenpäin mietin, oliko tämä sittenkin ohjaajan tai järjestäjien jekku: meidät pantiin osallistavasti kokemaan ja miettimään, kuinka paljon ajalla on aikaa?

Olen ollut täällä melkein kolme kuukautta. Elämä sujuu, on itse asiassa melko mukavaa. Nautin auringosta ja lämmöstä. Mutta, on ikävä Suomeen. Ennen kaikkea kaipaan sujuvaa kommunikaatiota. Portugalissa joudun koko ajan etsimään sanoja ja verbimuodot kaipaisi opiskelua.  Oppiminen on tuskaisan hidasta. Kaipaan puolukkasosetta, talviuintia, kylmää ja pimeää. Jopa viimainen räntä kasvoille tuntuisi ihanalta!! (12.12.2015).