São Paulo ja historiaa (Pankkitili-jutussa täydennystä 20.1.2016)

Jesuittojen 1500-luvulla perustaman kylän paikalle syntyi kaupunki 1700-luvun alussa. Sata vuotta myöhemmin sen talous kukoisti kahvin viennin ansiosta ja 1800-loppupuolella São Pauloon tuli paljon siirtolaisia Italiasta, Japanista ja monista Euroopan ja Lähi-idän maista kuten Syyriasta ja Libanonista. 1900-luvun alkupuolella kahvibuumin hiivuttua kaupungin teollisuus kehittyi ja siirtolaisia tuli lisää, ja vuosisadan loppupuolella palvelualat voimistuivat.  Tähän tärkeään Etelä-Amerikan talouskeskukseen on tullut paljon ihmisiä myös Koillis-Brasiliasta. Se onkin kulttuurisesti yksi monimuotoisimmista kaupungeista. (lähde: wiki travel)

Tämä monimuotoisuus tarkoittaa sitä, että joukkoon tuntuu mahtuvan hyvin. Ulkonäön perusteella keskiverto suomalainen voisi olla brasilialainen, tosin yhteiskuntaluokasta se voisi antaa viitteitä. São Paulo 11 miljoonine ihmisineen ei kuitenkaan ole aivan ruma betoniviidakko, kauniita paikkoja on paljon. Kaikkea löytyy köyhyydestä upeisiin kauppakeskuksiin.

Kieli: TIM onkin TSHING!

Tarjoilija ei välttämättä ymmärrä "Cappuccino grande" vaan "grandzi". T taas ääntyy ainakin joskus tsh, ja kun m sanan lopussa on merkki ng-äännettä muistuttavasta nasaalista, puhelinliittymäfirman nimeä TIM suomalaisittain lausuttuna ihmiset eivät välttämättä ymmärrä ollenkaan. Pitää harjoitella tätä tshinnittelyä ja dzinnittelyä.

kirj.22.9.2015

Saapuminen São Pauloon

Lauantaiaamuna klo 8, syyskuun 19., etukäteen tilatulla taksilla meheni Timo ja minä saavuimme jo (suomalaisittain) ruuhkaisen kaupungin läpi Gurarulhosin lentokentältä Rua dos Pinheirosille. Olin varannut airbnb:n kautta huoneen talosta, jonka edessä oli lehtikioski. Ulko-ovi oli rautaoven takana, kaltereiden välistä ylsi soittamaan asunnon summeria, jossa Renaton piti meitä odottaa. Renato on omistajan eli vuokranantajan mukaan 'perheen vanha ystävä, joka hoitaa vuokralaisten asioita', ja asuu samassa asunnossa omistajan työskennellessä muualla Brasiliassa. No, vastausta ei kuulunut, ja kioskin pitäjä, ehkä 30-vuotias mies, tuli auttamaan. Kun vastausta ei kuulunut, kioskinpitäjä aukasi portin ja ulko-oven, ja vieläpä raahasi 23-kiloisen matkalaukkuni talon kolmanteen kerrokseen, ilman hissiä. Mietin, että tässä on nyt sosiaaliset verkostot valjastettuna. Kioskinpitäjä ja minäkin ehdittiin jo soittaa omistajalle, mutta sitten Renato aukaisikin oven, herttainen vanhus joka ei puhu englantia kuten eivät useimmat ihmiset täällä. No, se on portugalin oppimisen kannalta hyvä asia. Yksityiskohtana mainittakoon, että Renatolla ei ole etuhampaita - mietin miksi ei ole edes tekohampaita. Palaan tähän myöhemmin.

Lisäksi asunnossa oli toinen omistajaperheen vanha ystävä, hieman englantia puhuva ehkä 50-vuotias nainen, joka oli tullut varta vasten opastamaan meitä alkuun asunnon kanssa, ja lähti sitten pois.

Huoneemme on iso ja mukava. Olohuone, keittiö ja pyykkitilana toimiva parveke ovat yhteisessä käytössä. Toisena vuokralaisena asunnossa on nuori japanilainen mies joka tekee töitä kiinalaiselle firmalle São Paulossa, ja aikoo olla Brasiliassa 'niin kauan kuin yritys haluaa'.

Ensimmäisenä päivänä lämpötila nousi +34 asteeseen joten alku oli kuumuuteen totuttelemista. Epätavallisen lämmin kevätsää! (kirj. 3.10.2015)

 

Pankkitilin hankkiminen (täydensin 20.1.2016)

Ensimmäisenä työpäivänäni tutkimushankkeen johtaja selvitti pankista, mitä dokumentteja tarvitaan pankkitilin perustamiseksi. Tili tarvitaan brasilialaisen apurahan maksamiseksi minulle. Kokosin tarvittavat paperit: (1 asunnon sähkölasku todistukseksi siitä että osoite on olemassa, vuokranantajan omistamana, 2 vuokrasopimus, CPF eli henkilökohtainen veronumero jonka olin hankkinut onneksi jo pian tulon jälkeen, se toimii jonkinlaisena identiteetin varmenteena äidin nimen lisäksi), 3 tutkimusrahoittajalta saatu apurahan myöntötodistus ja ehdot, ja 4. passi.
Toisena työpäivänä menimme  työpaikkaa eli yliopistoa lähellä olevaan pankin konttoriin. Sinne mennään metallinpaljastimien läpi, laukut piti jättää säilytykseen konttorin ulkopuolelle. Meitä palveli Jeesuksen näköinen, nuori pitkätukkainen virkamies joka varmasti halusi tehdä työnsä huolella. Hänen piti selvittää useita asioita ja käynti venyi.  Yksi ongelma oli se, että airbnb:n 'vuokratodistuksessa' ei ole omistajan eli vuokranantajan allekirjoitusta. Vain alkuperäinen allekirjoitus on validi.
Brasiliassa on tärkeää, että ihminen voi pätevästi osoittaa asuvansa jossakin, 'proof of residence'. Ei ole olemassa asumistietojärjestelmää vaan asuminen pitää osoittaa eri tavoin. (Tämä on ongelma varsinkin niissä slummeissa asuville ihmisille joilla ei ole virallisia katuosoitteita eikä sähkö-tai vesilaskuja - jos ei ole osoitetta, on vaikea saada esim. työtä).
 
Mikä nyt eteen, kun vuokranantajan allekirjoituksen saaminen on hitaan postin varassa? Tutkimushankkeen vetäjä ehdotti että hän voisi kirjoittaa selvityksen siitä että minä asunkin hänen asunnossaan, ja tämä tuntui sopivan virkamiehelle. Tärkeää on, että joku validiksi todistettu henkilö todistaa, että pankkitilin avaaja asuu jossakin oikeassa osoitteessa. Näin sovittiin.
 
Vetäjä laati selvityksen, ja siinä on jopa 'luonnollisten henkilöiden siviilirekisteritoimiston' leima ja allekirjoitukset.
Menimme seuraavana päivänä uudestaan pankkiin saman Jeesuksen näköisen virkamiehen luo. Hän oli miettinyt asiaa ja ehdotti, että koska pankkitilin avaaminen kestää, voisin hankkia pre-paid maksukortin jostain pankista. Hyvä idea.
Sitten piti kopioida kaikki paperit, virkamies leimasi joka paperin kahdella leimalla ja allekirjoitti ne. Siis jokaisen paperin. Apurahan myöntökirjeestä puuttui kuukausittain maksettavan apurahan suuruus:se piti printata rahoittajan nettisivulta. Ja taas kopiot, kaksi leimaa ja allekirjoitus joka sivulle.
 
Kahden käynnin, yhteensä noin 3,5 tunnin pankissa istumisen tuloksena virkamies lähettää paperit jonnekin pankin 'sektoriin', joka päättää, voidaanko minulle myöntää pankkitili. Päätös tulee 10 päivän kuluessa. (kirj.3.10.2015).
 
Jälkikirjoitus 18.10.: Sitten alkoi pankkilakko, joka kestää edelleen.
 
Jälkikirjoitus 20.1.2016. Lakon aikana kyselin muista pankeista (jotka ihme kyllä toimivat jollain tasolla) mahdollisuuksia saada pankkitili. Kävi ilmi, että lain mukaan pankkitilin saamisen ehtona on vähintään 12 kk viisumi. Ja minun on vain 6 kk. Kun pankkimme taas avautui ja neuvottelut jatkuivat marraskuun alkupuolella, olin melko varma etten voi saada pankkitilia. Mutta kuinkas ollakaan, pankki myönsi tilin!! Ymmärrän asian näin, että joko tämä yliopisto tai apurahan antaja ovat pankille niin tärkeitä asiakkaita, että tili pantiin järjestymään....
Tilin saamisen yhteydessä tilattiin myös pankkikortti, jonka piti tulla 2 viikon kuluttua. Se tulikin, mutta vaikka oli sovittu että haen sen pankista, pankki oli lähettänyt sen johonkin ihme osoitteeseen josta en ollut koskaan kuullut. Kortti piti kuolettaa ja taas tilata uusi, odotus kaksi viikkoa.
Koko täsä prosessissa suurena apuna on ollut yliopiston virkamies N jonka kanssa jaan huoneen. Suurenmoinen mies.
Kun uusi kortti tuli, sama Jeesuksen näköinen virkamies tuli itse pankkiautomaatille neuvomaan alkurekisteröinnit ja käytön, ja löysi englannin kielenkin jostain!
 
Muuten hyvä kortti, mutta se ei toiminut, ei automaatilla eikä kaupoissa.Olin kiireinen enkä hoitanut asiaa, mainitsin vain yhdelle tutkijalle että korttini ei toimi. Seuraavana päivänä N sanoi: "Korttisi ei toimi, vai? Nyt mennään pankkiin".
Pankissa piti käydä monella luukulla ja täytyy sanoa että siinä vaiheessa meinasi mennä käämit. Ymmärrän niin, että inflaatiolta suojauksen takia täällä pankkikorteilla on oma
varjotili. Minun oikeaa tiliä ja kortin varjotiliä ei ollut synkronoitu, mikä sitten tehtiin.
Pankkikortti alkoi toimia noin 16.joulukuuta 2015.
 

Kampaajalla

Eräs yliopiston professori kertoi käyvänsä aivan minun lähellä olevan metroaseman vieressä olevalla kampaajalla, ja kehui sen hyvää ammattitaitoa. Kävin siellä tänään, ja kuten olin varatessa sopinut, vein mukanani tukanvärjäysaineen jota käytän Suomessakin. Tämä on globalisaation hyöty, samoja tuotteita voi ostaa joka paikassa.

Kaikki kampaajalla työskentelevät olivat japanilaista alkuperää. (São Paulossa on suuri japanilaisten yhteisö, suurin Japanin ulkopuolella). Aluksi noin 50-vuotias nainen tottuneesti, taitavin ottein ja säästeliäästi teki, laittoi ja pesi väriaineen. Välillä herttainen paikan sihteeri tuli kokeilemaan kanssani alkeellista englantiaan. Pesun jälkeen kampaaja vaihtui. Uusi kampaaja leikkasi todella huolellisesti ja sellaisella työkalulla jota ennen en muista nähneeni: kampa jonka piikeissä on terät, leikataan jotenkin nihertämällä. Kuivausvaiheessa hän ei käyttänyt aluksi mitään kampausnestettä eikä vaahtoa, vaan kohotti tukkaa nyrkillä pusertelemalla ja jotenkin ohjaamalla tukankuivainta käsiteltävän kohdan ohi. Vasta loppuvaiheessa hän laittoi aivan pikkuisen kampausnesteeen tyyppistä suihkua. Viimeistely oli kuivalla vahalla, ja lopputulos on minusta oikein hyvä.

Maksuvaiheessa yllätys oli, ettei paikassa voinut maksaa ei Master -eikä Visakorteilla. Ei ole ennen täällä tapahtunut. Sihteeri kysyi, eikö minulla ole minkään kaupan maksukorttia. No ei vielä ole. Ja vielä suurempi yllätys oli, että sihteeri sanoi, ei mitään hätää, maksa myöhemmin, maanantaina ollaan kiinni mutta tule maksamaan vaikka tiistaina. Ja tämä luotto tuli niillä tiedoilla mitä heillä minusta oli: Nimi Laura, suomalainen, asuu tässä lähellä! Pankkitilitapaukseen verrattuna aika huikea ero. (3.10.2015).

Hyttyset

Kiitos Rapelle terveisistä vieraskirjaan! Otan kyllä kuvia tästä asunnosta ja itsestänikin sitten kun toissaöiset  hyttysenpuremat kasvossa ovat parantuneet. Näin kävi, sääskiä ei tavallisesti ole mutta yhtenä yönä sitäkin enemmän. Pääsivät puremaan ainoaan ei-peitettyyn paikkaan eli kasvoihin. Ja tiedoksi että minulle tulee täkäläisten hyttysenpuremien seurauksena allergista kutinaa ja näppyjä. Se on täällä tavallista. No, nyt olen todella hyvin varustautunut ettei pitäisi toistua. Ostin mm. täällä käytettävän, pistorasiaan kytkettävän nestepullolaitteen josta sähkön avulla höyrystyy hyttysiä karkoittavaa (ei tappavaa) ainetta. (24.10.)

Rua dos Pinheiros

Asun siis Pinheirosin kaupunginosassa Pinheiros -eli Männikkökadulla vapaasti suomennettuna. Katu on sosiaalisesti vilkas: sen alkupäästä Avenida Reboucasilta tähän pisteeseen, ehkä noin 1,5 km matkalla, laskin että on 37 kuppilaa, baaria tai ravintolaa! Ja kun kadulla liikkuu paljon ihmisiä, on myös turvallista. Kampaaja josta kirjoitin yllä on myös tällä kadulla, samoin kuin metroasema. Viereisessä korttelissa on SmartFit-kuntokeskus jos on liian kuuma lenkkeillä ulkona. Erilaisia ruokakauppoja; tänään löysin aivan uuden luomuun suuntautuneen kaupan; tuorepastamyymälöitä, lelukauppoja, vaatekauppoja. Muutaman korttelin päässä Fradique Coutinho-kadulla on jopa elokuvateatteri.  (Täällä on muuten nyt filmifestivaali jonka yksi fokus on pohjoismaiset elokuvat, mm 13 suomalaista). (24.10).

Kuinka paljon ajalla on aikaa?

Henrique Bernardelli: Tempo (Aika). 1925. Pinacoteca-museo, São Paulo.

Viikko sitten päätin käydä katsomassa filmifestivaaliin kuuluvan elokuvan, jonka nimi on otsikossa (portugaliksi Quanto tempo o tempo tem?). Se esitettiin naapurikadulla olevassa elokuvateatterissa. Kiinnosti, kuinka brasilialaisessa elokuvataiteessa puhutaan ajasta, kun aikakäsitys on täällä niin erilainen kuin Suomessa.

Ostin lipun ja menin istumaan ilmastoituun elokuvasaliin. Hetken kuluttua eteen tuli nainen, ilmeisesti ohjaaja, joka sanoi, että esitys myöhästyy puoli tuntia koska täytyy vaihtaa siihen toiset tekstit. Yleisö aktiivisesti vastasi, ilmeisesti vastusti, mutta nainen piti päänsä. Ajattelin että harmi, mutta istutaan nyt sitten tässä kun on mukava ilmastointikin. Vieressä oleva rouva jutteli ja vertaili julkista ja yksityistä terveydenhuoltojärjestelmää. Hän kehui yksityislääkäriään, joska kuulemma maksaa kauheasti.

45 minuutin kuluttua nuori mies tuli eteen ilmoittamaan, ettei tekstien vaihto nyt onnistukaan, ja että näytäntö perutaan. En ymmärtänyt kaikkea mutta käsittääkseni yleisö purnasi: viis teksteistä, miksei voida katsoa elokuvaa teksteistä huolimatta? Mies sanoi, että ohjaaja haluaa, että se on juuri tietyillä teksteillä, muu ei käy. Voisimme jäädä samoilla lipuilla katsomaan 15 minuutin kuluttua alkavaa toista elokuvaa, tai voisimme vaihtaa liput takaisin rahaksi.

Harmitti sen verran etten jäänyt katsomaan seuraavaa elokuvaa. Miksi piti odottaa turhaan 45 minuuttia? Jälkeenpäin mietin, oliko tämä sittenkin ohjaajan tai järjestäjien jekku: meidät pantiin osallistavasti kokemaan ja miettimään, kuinka paljon ajalla on aikaa?

Kaipaus

Olen ollut täällä melkein kolme kuukautta. Elämä sujuu, on itse asiassa melko mukavaa. Nautin auringosta ja lämmöstä. Mutta, on ikävä Suomeen. Ennen kaikkea kaipaan sujuvaa kommunikaatiota. Portugalissa joudun koko ajan etsimään sanoja ja verbimuodot kaipaisi opiskelua.  Oppiminen on tuskaisan hidasta. Kaipaan puolukkasosetta, talviuintia, kylmää ja pimeää. Jopa viimainen räntä kasvoille tuntuisi ihanalta!! (12.12.2015).